HCT Tour palaa Suomeen

Perjantaina julkaistiin jälleen lista osallistuvista eurooppalaisista kisapaikoista 2017 HCT Winter Championshipeissä. Ajattelimme nostaa jälleen pinnalle Suomen osallistumisen, sillä saimme sen nyt toista kertaa. 10.-12.2.2017 pelataan sekä viralliset pelit, että rennompia yleisöpelejä, Ravintola Casa Maressa.

Tapahtumaan voi osallistua joko vain tulemalla paikalle perjantaista sunnuntaihin klo 12-23, mutta suosittelemme jokaista kiinnostunutta laittamaan täpän Facebookin tapahtumaan. Täten pysytte mukana tiedotuksessa. Jos olonne on harvinaisen myötämielinen, myös Hearthstone.fi:n FB-sivua saa käydä tykkäämässä. Toimitus tykkää teistä sitten takaisin <3.

Tarkempia tietoja tapahtumapaikasta tulee vielä lähempänä, mutta olennaisimpana mainittakoon että perjantaina pelataan Tavern Herojen voittajien välinen mestaruuskilpailu 8 paikasta 64 parhaan lisäksi lauantain ja sunnuntain varsinaiseen kisaan. Suomen edustajat Tavern Hero Championshipeissä ovat Aarne ”OthalaBor” Pyulze ja Eero ”Finrodas” Sorakunnas. Varsinaiset Winter Championshipin pelipäivät ovat siis lauantai ja sunnuntai, jolloin paikalla ovat kaikki parhaat suomalaiset HCT-pisteillä mitattuna. Tällä hetkellä ainakin ENCE eSportsin kaksikko Antti “Kufdon” Lammi (13 pistettä) sekä Mika “Creapz” Tuovila (10 pistettä) näyttävat vahvoilta osallistujakandidaateillta.

Paikalla myös tarjolla kisoja osallistujille, joista voi voittaa Hearthstone-teemaista tavaraa, sekä tietysti ottamalla osaa kisoihin saa hemmetin hienon eSports-korttitaustan (Power Core).

Nähdään siis porukalla Casa Maressa, Espoossa! Matkaa Kampista on bussilla vain 7 minuuttia, joten ei ole paha.

LISÄYS: Lisätty Suomen Tavern Herojen nimet mukaan tekstiin.